
Alajärven vuoden yritys 2023 on Hotelli-Ravintola Alvariini yrittäjinään Salla ja Tomi Hemminki. Vuonna 2011 perustettu yritys työllistää sesongista riippuen 6–10 työntekijää. Osa työskentelee täysiaikaisesti, toiset osa-aikaisesti ja henkilöstöön kuuluu myös kiireapulaisia. Tomi Hemminki itse työskentelee Alvariinissa täysipäiväisesti. Työt tehdään hyvällä ja ammattitaitoisella porukalla yhdessä. Tomi Hemminki sanoo, että Alvariinissa on menty monessa asiassa kantapään kautta eteenpäin: asioita on mietitty, muutettu ja sorvattu sekä tehty pienempiä että isompia muutoksia. Yrityksen ja sen toiminnan kehittäminen jatkuu edelleen ja uusia ajatuksia on jatkuvasti muhimassa.

Lappajärven vuoden yritys 2023 on Lappajärven Kesäteatteri Oy yrittäjinään Kristian ja Jenni Hyyppä sekä Miika Lahnalampi. Vuonna 2017 perustettu Lappajärven Kesäteatteri on tarttunut eteen tulleisiin mahdollisuuksiin rohkeasti ja laajentanut toimintaansa Nykälänniemessä toimiviin Terrace Kirppuun ja Aquarius Resortiin sekä Kraatterijärvi Adventuresiin. Lappajärven Kesäteatterin työntekijämäärä vaihtelee vuosittain 10:n ja 15:n välillä. Kesäksi palkataan nuoria esimerkiksi jäätelönmyyntiin. Jenni Hyyppä kertoo, että yhteistyö oman kunnan ja alueen muiden yrittäjien kanssa on mutkatonta. Etenkin matkailu- ja palvelualoilla toimivien yritysten katseet on suunnattu tulevaisuuteen ja Kraatterijärvi Geoparkiin.

Lehtimäen vuoden yritys 2023 on T:mi Janne Rantala. Vuonna 2010 perustetun yrityksen päätoimialaa ovat rakennustyöt niin remontit peruskorjauksista kuin uudisrakennuksiin. Pääpaino toiminnassa on viime vuosina ollut remonteissa, koska uudisrakentaminen on alueella pienimuotoista. Yritys toimii pääasiassa Lehtimäellä ja lähialueilla. Tällä hetkellä yrittäjä työllistää yrityksessä itsensä, mutta työllistää myös muita ammattilaisia kohteiden tarpeiden mukaan.

Soinin vuoden yritys 2023 on EJ Lämpö Oy. Esa ja Salla-Maria Järvelän vetämän ja Esa, Emilia ja Elina Järvelän omistaman yrityksen päätoimialana on erilaisten kierrätysjakeiden ja metsästä tulevien puujakeiden jalostus. EJ-Lämpö tuottaa kaukolämpöä Soinin kirkonkylälle, ja lisäksi Järvelöiden omistama EJ-Tarhat -puutarha käyttää samaa oman tuotannon kaukolämpöä. EJ-Lämmön palkkalistoilla on kolme henkilöä. Aliurakoitsijoiden määrä vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Energia-alalla eletään tällä hetkellä murroskautta, ja yrityksen tulevaisuutta ja koko energia-alaa ohjaa hiilineutraaliuteen siirtyminen.

Vimpelin vuoden 2023 yrityksenä palkittiin Vimpelin Teollisuusmaalaus. Vuonna 1996 perustetun yrityksen puikoissa toimitusjohtajana toimii Matti Larikka ja tuotantojohtajana yrityksen omistaja Riku Lehto. Teknologia- ja rakennusteollisuuden toimijoiden alihankkijayrityksenä toimiva Vimpelin Teollisuusmaalaus on erikoistunut kappaleiden pinnoituksiin jauhemaalauksella. Vimpelin Teollisuusmaalauksessa on investoitu vahvasti, satsattu ja panostettu henkilöstön kouluttamiseen sekä esimerkiksi vihreään siirtymään. Vimpelin Teollisuusmaalauksessa tähdätäänkin kasvuun. Tällä hetkellä yritys työllistää 15 henkilöä.