EUM POWER
EUM POWER
Tausta ja tavoitteet:
”EUM POWER” (EU Migrants Promoting Openness With Equal Rights) – yhteishankkeen tavoitteena on ratkaista EU:n sisällä tapahtuvaan työperäiseen maahanmuuttoon liittyviä haasteita. Kohderyhmää ovat erityisesti työmarkkinoiden alemmat tasot eli ns. matalapalkka-alat.
EUM POWER kokoaa yhteen yhdeksän kumppania ja kolme assosioitunutta poliittista viranomaista kahdeksassa Euroopan maassa (Belgia, Espanja, Romania, Kreikka, Suomi, Unkari, Alankomaat ja Discovery Partner Pohjois-Makedonia) tehostaakseen tiedon levittämistä noin 20 miljoonalle liikkuvalle EU-työntekijälle eri puolilla Eurooppaa.
Intra-EU labour migrants (EUMC) eli työperäiset maahanmuuttajat ovat tällä hetkellä paikoin ahdingossa, sillä vaikka EU:n kansalaisilla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja oikeuteen työskennellä eri jäsenvaltioissa yhtäläisin ehdoin, EUMC:iden hyväksikäyttö ja heidän oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevan disinformaation levittäminen on hyvin yleistä käytäntöä kaikkialla EU:n sisällä. EUM POWER on omistautunut korjaamaan näitä eroja keskittymällä kolmeen keskeiseen alueeseen:
– Tiedon saatavuuden varmistaminen: Työntekijöiden oikeuksia, työsopimuksia ja työaikoja koskevan oikean tiedon levittämisen ja saatavuuden varmistaminen
– Tiedon levittäminen: Tiedon levittäminen paitsi työntekijöiden oikeuksiin, mahdollisuuksiin ja kotoutumiseen liittyvistä asioista, tärkeää on myös tiedon levittäminen mahdollisen paluumuuton kanavista ja vaihtoehdoista sekä kouluttaminen tietoon perustuvan päätöksenteon helpottamiseksi
– Tiedon saavutettavuuden parantaminen: Alueellisten, paikallisten ja kansallisten viranomaisten asiaankuuluvien tietojen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen (pyritään helpottamaan pääsyä mm. viranomaistietoihin)
Isoimpana tavoitteena EUM POWER pyrkii parantamaan EUMC:ien oikeuksia ja mahdollisuuksia edistämällä taloudellista, alueellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta EU:ssa. Samalla parannetaan EU:n sisäisen työvoiman oloja myös alueellisilla ja paikallisilla tasoilla.
Monet alueet tarvitsevat työvoiman lisäksi myös lisää uusia asukkaita syntyvyyden laskun ja väestön ikääntymisen vuoksi ja työperäinen maahanmuutto on osaratkaisu myös tähän. Järviseudun alueella hanke pyrkiikin alueiden veto- ja pitovoiman kasvattamiseen nostamalla työperäisen maahanmuuton paremmin esille.
Toteutustavat ja toimenpiteet:
Hankkeen tuloksena esitellään 38 hyvää käytäntöä, järjestetään 8 alueiden välistä kokousta ja 9 temaattista tapahtumaa ja hyviin käytäntöihin liittyvää kokousta, jotka on suunnattu sekä vastaanottaville että lähettäville alueille. JPYP:llä on erityisvastuu viestinnässä kahden muun partnerin kanssa. Toimenpiteinä tämä tarkoittaa mm. viestinnän työpajoihin osallistumisen, hankkeen yhteisten viestinnän kanavien hallinnointia, hankkeen viestintästrategian laatimisen, monipuolisen, säännöllisen ja aktiivisen tiedottamisen kotisivuilla ja sosiaalisen median eri kanavissa (Facebook, Instagram LinkedIn) sekä muissa medioissa. Myös tiedottaminen alueellisten ja paikallisten viranomaisten ja toimijoiden suuntaan on erityisen tärkeää.
Yhteensä neljä vuotta kestävä hanke jakautuu kolmeen eri vaiheeseen, jotka sisältävät kahdeksan eri jaksoa. Ydinvaihe kestää kaksi vuotta eli 1.5.2028 saakka sisältäen jaksot 1-6. Seurantavaihe kestää vajaa vuoden, sisältäen jaksot 7-8 ja hanke päättyy 3kk mittaiseen sulkemisvaiheeseen.
Hankkeen alkuvaiheessa on yhteisesti hyväksytty seitsemän erilaista politiikan välinettä (Policy Instrument), joita hankkeen aikana kehitetään. JPYP kehittää politiikan instrumenttina Järviseudun nykyistä kotouttamisohjelmaa ”Social Integration Strategy of Järviseutu”. Nykyinen Järviseudun kuntien aiemmin yhteisesti valtuustoissa hyväksymä alueen kotouttamisohjelma kaipaa päivittämistä ja edelleen kehittelyä. Ohjelma sisältää erilaisia kotouttamisen polkuja sekä tietoa alueen eri toimijoista, viranomaisista ja palvelun tarjoajista.
Hankkeen erityistavoite on Sosiaalisempi Eurooppa. Valmiuksien lisääminen oppimisprosessin kautta johtaa politiikan välineiden parantamiseen. Lisäksi hanke pyrkii vahvistamaan kuntien valmiuksia integroida EUMC:t täysimääräisesti työvoimaansa ja yhteisöihinsä. Viimeisessä vaiheessa jaetaan ja levitetään EU:n tasolla tietoa politiikan parantamisen vaikutuksista kahdeksassa maassa.
Hankkeen perustiedot
Toteutusaika: 1.5.2025-31.07.2029
Partnerit: Suomi / JPYP, Kreikka / Peloponnesoksen alue, Espanja / Guissonan kaupunginvaltuusto, Romania / Cluj-Nanopan kunta, Alankomaat / Haagin kunta + Haagin ammattikorkeakoulu, Unkari / Bannonin yritysverkostoyhdistys, Pohjois-Makedonia (Discovery partner) sekä poliittiset viranomaisyhteistyötahot: Suomi / Alajärven kaupunki, Espanja / Segarran lääninvaltuusto, Unkari/Szombathelyn kunta, jolla maakunnan oikeudet.
JPYP toteutusalue: Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini ja Vimpeli
Hallinnoija: Haagin ammattikorkeakoulu, Alankomaat
Kustannusarvio: yhteishankkeen kustannusarvio 2,063,028€, josta JPYP:n budjetti 259 137,00€
Rahoitus: yhteishankkeen osalta Interreg Europe -rahaston osuus 1,65 milj. €. JPYP:n budjetin osalta Interreg Europe- rahaston osuus 80% (207 310€), Lapin liiton valtion myöntämä kansallinen vastinrahoitusosuus 15% (36 279€) ja JPYP: oma rahoitusosuus 5% (15 548€)
Projektipäällikkö: Kirsi Lassila +358 40 673 9029 | kirsi.lassila@jpyp.fi
Hankkeen kotisivut:
Hankkeen menneet ja tulevat tapahtumat:
EUM-POWER Interregional meeting 22-25 September in HAGUE, NETHERLANDS & NINOVE, BELGIUM
Ensimmäinen, yhteinen partner-tapaaminen järjestettiin syyskuussa Alankomaissa. Ensimmäistä päivää isännöi hanketta hallinnoiva Haagin ammattikorkeakoulu ja toisena päivänä Haagin kunta. Loppuviikon vietimme ensin Brysselissä, josta matkasimme vielä Ninoveen, jossa Ninoven kunta, yksi partnereista toimi päivän isäntänä. Lisätietoa hankkeen yhteiseltä kotisivulta!
Kansainväliset illat Järviseudun alueen maahanmuuttaja-asukkaille loka-marraskuussa 2025
Tilaisuudet on suunnattu Järviseudun alueen (Alajärvi, Soini, Vimpeli, Lappajärvi, Evijärvi) maahanmuuttaja-asukkaille ja heidän perheilleen. Maksuttomissa, koko perheen kansainvälisissä tilaisuuksissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, verkostoitua muiden kansainvälisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa ja pysähtyä hetkeksi kiireisen arjen keskellä ja nauttia iltapalasta rennon yhdessäolon merkeissä. Lisäksi kuntien palveluista ja EUM Power- hankkeesta on paikalla jakamassa tietoa mm. hankkeen projektipäällikkö, ko. alueen maahanmuuttokoordinaattori sekä muita alueen toimijoita. Kiertue järjestetään loka-marraskuun aikana.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: