Verkostot kasvun lähteenä

Tausta ja tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on muodostaa tilannekuva valmistavan teollisuuden yritysverkostojen toiminnasta ja vaikutuksesta kasvun ja kilpailukyvyn lisääjänä. Tilannekuvan muodostamisen jälkeen on vuorossa hyvien käytäntöjen vieminen mm. alueen rakennustuoteteollisuuden käyttöön.  Alueella on toiminut jo pitkään alumiiniteollisuuden verkosto, josta saatua kokemusta on tarkoitus laajentaa rakennustuoteteollisuuteen ulottuvaan yhteistyöhön. Rakennustuoteteollisuuden kilpailukyvyllä on suuri merkitys maakunnan ja erityisesti sen reuna-alueiden elinvoimaisuudelle ja aluetaloudelle, jossa viennistä saatavat tulot ovat merkittäviä työllisyyden sekä hyvinvoinnin säilyttämisen ja kehityksen kannalta. Toimialan kasvun edellytys on liiketoimintaverkostojen kehitys ja laajeneminen. 

Perustiedot

Toteutusaika 1.8.2021-28.2.2023

Kohderyhmä: Etelä-Pohjanmaan maakunnan rakennus-ja rakennustuoteteollisuuden mikro-ja pk-yritykset, palveluntarjoajat ja kehittämistoimijat.

Hallinnoija: Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy

Yhteyshenkilö: Jouko Etula

Kustannusarvio: 52 056 €

Rahoitus: EP- Liiton AKKE- rahoitus 80% + kuntarahoitus/yritysrahoitus/oma rahoitus 20%

Hankkeen toimenpiteet

Hankkeen tehtävänä on aktivoida yrityskenttää tekemään aktiivista yhteistyötä, mahdollistaen rakennustuotteiden ostajille kilpailukykyinen, laadukas ja toimitusvarma lopputuote. 

Hankkeen toimenpiteitä ovat: 

  1. Päähankkijoiden ja kärkiyritysten kokoaminen
  2.  Nykyisten verkostojen tilannekuvan muodostaminen 
  3. Verkostoyhteistyön pullonkaulojen tunnistaminen 
  4. Yhteisten kehityskohteiden tunnistaminen 
  5. Digitaalisten järjestelmien tilanneanalyysi ja kehittämiskohteiden tunnistaminen
  6. Verkoston laajennustarpeet 
  7. Verkostojen toiminnan ja kehittämisen koordinoinnin alustava mallinnus sekä yhteisten kehitys- ja innovaatioalustojen tarvekartoitus 

 

Hankkeen tulokset 

Hankkeessa muodostettiin kuva nykyisten yritysverkostojen toiminnan ja kehittämistarpeiden tilanteesta, ja saatiin käsitys uusien yritysverkostojen syntyyn ja yritysten sitoutumiseen vaikuttavista tekijöistä. Haastateltujen kokemukset verkostotoiminnan hyviksi asioiksi olivat hyvin moninaisia, mutta yhteinen nimittäjä oli, että yhdessä
tekemisestä on hyötyä. Päällimmäiseksi verkoston mahdollisuutena nousee isomman toimijan hyödyt sekä toisena kilpailukyvyn paraneminen. Avoimuuden puute ja tiedonkulun hitaus olivat joiltakin osin yrityksille haasteita, luonnollisesti näkemykset erosivat siinä, oliko vastaajana pää- vai alihankkija.

Toteutettua Verkostoanalyysiä täydennettiin haastattelukyselyn jatkoksi hankkeessa tehtyjen Digiverkostoanalyysien tuloksilla. Tässä selvityksessä tehtiin ulkopuolisten palveluntuottajien toimesta viidelle (5) yritysparille, eli kymmenelle (10) yritykselle kolmivaiheinen selvitys niiden digitalisaation tasosta ja kehittämisestä yritysten verkostoitumisen edistämiseksi.

Toteutettuun Verkostoanalyysiin ja sen tuloksiin pääset tutustumaan tästä: Vkl verkostoanalyysi 16.2.2023

Scroll to Top