Kustannustuen viidennen kierroksen valmistelu etenee

Kustannustuesta on tulossa viides hakukierros. Lakiesitys on edennyt eduskunnan käsittelyyn ja päätöstä voimaantulosta odotetaan vielä joulukuun aikana. Mikäli käsittely etenee odotetusti, viidennen kustannustuen haun arvioidaan aukeavan vuodenvaihteessa.

Viidennen kierroksen kustannustuki kohdennetaan erityisesti liiketoiminnan rajoittamisesta kärsineille matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille. Tämän lisäksi käsittelyyn voidaan ottaa kuljetusalan toimijoita, kuten taksi- ja bussiliikennöitsijöitä.

Tukijakso on 1.6.-30.9.2021 ja tuen myöntämisen ehtona on edelleen 30 prosentin liikevaihdon alenema. Kustannustukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.

JPYP:n toimialueen yritykset ovat hakeneet tähän mennessä poikkeusrahoitusta eri kanavista yhteensä noin 4,6 miljoonaa euroa. Kustannustuen neljänneltä hakukierrokselta on lisäksi vielä jonkin verran vireillä olevia hakemuksia alueeltamme.

Lisätietoa Kustannustuki V lakiesityksen etenemisestä löydät täältä.

Scroll to Top