Kasvua palveluista ja rohkeista ideoista

Nature Paavola yhdistää yritystoiminnassaan luonnon monipuoliset mahdollisuudet ja rohkean ideoinnin. Parhaillaan laajennetaan tiloja ja palveluita. Tukena ovat kehityshankkeet ja uutena apulaisena tekoäly.

Ensin oli talo Soinin Vehulla – Tiina Aittolammen lapsuudenkoti, satoja vuosia nähnyt, tyhjilleen jäänyt, tarinoita täynnä.

Paikka oli liian tärkeä jätettäväksi oman onnensa nojaan, joten Tiina ja Ari Aittolampi alkoivat pyöritellä erilaisia yritysideoita. Mahdollisuuksia nähtiin paitsi pientilalla, myös ympäröivässä erämaisessa luonnossa. Niin syntyi perheyritys Nature Paavola vuonna 2018. Osakkaina ovat myös heidän kolme poikaansa.

Nyt Nature Paavola on yksi Suomen harvoista mahlajuomien valmistajista ja ainoa, joka tekee makumahloja. Muita tuoteperheen herkkuja ovat marjarouheet ja villiyrttimausteet.

Tunnelmallisessa tuvassa, pinkopahvien alta löytyneiden hirsiseinien suojissa, järjestetään tykypäiviä, pikkujouluja, perhejuhlia ja muita tilaisuuksia. Omin käsin kerätyt marjat, sienet ja muut lähiluonnon antimet ovat vahvasti menyyssä mukana.

Tyky-ryhmät taistelevat taidoistaan eräkokkisodassa, nännikumin heitossa ja metsägolfradalla. Yrttikävelyillä opitaan keräämään lähiluonnosta terveellisiä makuja ja keittiössä käyttämään niitä ruoanlaitossa. Yritys järjestää myös opastettuja pienriistan metsästys- ja kalastusretkiä sekä patikkaretkiä.

Kuvassa: Tiina Aittolampi pullottaa koivunmahla juomaa
Työpäiviin mahtuu monenlaista mahlan pullotuksesta vierailujen luotsaamiseen.

Ideoiminen on elinehto

Tiina Aittolampi on pitkän linjan keittiöalan ammattilainen, Arilta taas löytyy vahva metsä- ja konealan osaaminen. Sitä kautta muun yritystoiminnan tukijalaksi on kehitetty maanrakennuspalveluita.

Yrittäjyysvuodet ovat olleet kovaa työtä sekä uuden oppimista ja luomista. Tuotteet ja palvelut ovat syntyneet ideoimalla, tietoa etsimällä, testaamalla ja hiomalla. Valmiita sapluunoita ei ollut sen enempää mahlan valmistukseen kuin elämyspalveluihinkaan.

– Ajatuksena onkin tarjota sellaista, mitä muilla ei ole. Haluamme erottua ja herättää kiinnostusta erilaisilla jutuilla, sanoo ideamylly Tiina Aittolampi.

Jatkuvaa ideointia he pitävän yritystoiminnan elinehtona.

– Sitä paitsi se on valtavan hauskaa.

Kokkisodan viemistä luontoon ja avotulen äärelle voisi kuvata yhdeksi kuningasideaksi – niin suosittu ja tykätty eräkokkisodasta on tullut. Siirrettävä kokkisotakalusto voidaan viritellä maastoon tai kisa voidaan käydä pihapiirissä. Maustamisessa valttikortti on sillä, joka osaa hakea annokseensa lisämakua luonnosta.

Kuvassa. Nature Paavolan  tuvassa piparinleivontaa.
Joulun alla Nature Paavola tarjoaa lapsiperheille joulupuuhaa tonttupolulla.
Tänä vuonna tapahtuma jää remontin takia väliin, ja tontut edustavat yritystä Hollannissa joulutorilla.

Ihmiset haluavat oppia ja elämyksiä

Aittolammet uskovat, että jatkossa kasvua tulee ennen kaikkea palvelupuolelta, retkistä ja elämystarjonnasta. He näkevät, että kiinnostus esimerkiksi villiyrttejä kohtaan kasvaa.

– Ihmisiä kiinnostaa se, mitä luonnosta saa. Moni haluaisi lähteä metsään, muttei yksin uskalla.

Mahdollisuuksia nähdään myös metsästysmatkailussa.

Parhaillaan talossa on käynnissä remontti, jossa ruokailutila laajenee 50-paikkaiseksi ja keittiö uudistetaan. Jatkossa siellä pystytäänkin tarjoamaan kokonaan uudenlaisia elämyspalveluita kuten opetusta riistan käsittelystä ja riistaruokien valmistamisesta.

– Tilausta varmasti olisi, sillä edes kokkikoulutuksessa ei nykypäivänä opeteta nylkemistä, Tiina Aittolampi sanoo.

Talon yläkertaan remontoidaan majoitustilaa metsästysmatkalaisia ajatellen.

Toisena investointina on käynnistymässä tuotantohallin rakentaminen, joka siirtää mahlojen käsittelyn keittiökontista suurempiin tiloihin.

– Tavoitteena on kehittää palveluita ja varmistaa kannattavuus tuleville sukupolville, Ari Aittolampi kuvaa.

Kuvassa: Nature Paavolan Tiina ja Ari Aittolampi. Koivumahlan tuottajia on Suomessa vain muutama. Soinin Vehulta lähtee mahlajuomia muun muassa hotelleille, maakunnan S-ryhmän kauppoihin ja Deliplate-verkkokauppaan.
Koivumahlan tuottajia on Suomessa vain muutama. Soinin Vehulta lähtee mahlajuomia muun muassa hotelleille, maakunnan S-ryhmän kauppoihin ja Deliplate-verkkokauppaan.

Tekoäly apuna

Uusien palveluiden suunnitteluun ja markkinoinnin kehittämiseen saadaan asiantuntija-apua ja sparrausta JPYP:n projektipäällikkö Liisa Kuoppalalta. Hän vetää eRural resilience –hanketta (eRural resilience – Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy ) ja toimii asiantuntijana Think Big! -hankkeessa (Think Big! Kasvuyrittäjyyden edistäminen Etelä-Pohjanmaalla -ryhmähanke – Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy ), jotka ovat taustavoimina kehitystyössä. Tätä tukea yrittäjät pitävät hyvin tärkeänä.

Kuoppalan opastuksella yrittäjille ovat avautuneet myös tekoälyn monipuoliset mahdollisuudet. Aittolammet suhtautuvat siihen avoimesti ja innokkaasti. Tavoitteena on hyödyntää tekoälyä jatkossa yrityksen markkinoinnissa ja palvelukehityksessä. 

Ensi vuonna eRural resilience -hanke järjestää koulutuksen, jossa yrityksiä evästetään tekoälyn käyttöön liiketoiminnassa. Nature Paavola on yksi koulutuksen pilottiyrityksistä.

Hankkeet ja kumppanit ovat kultaa

JPYP:n palvelut ja asiantuntijat ovat olleet Aittolampien mukaan korvaamaton tuki monessa käänteessä yrityksen matkan varrella. Yrittäjät ovat hyödyntäneet JPYP:n koulutuksia tuotekuvauksesta vastuullisuuskysymyksiin. Asiantuntijoiden avulla on hoidettu tuotemerkkien rekisteröintiä ja haettu Leader-rahoitusta juuri käynnistyneeseen remonttiin.

Alueellisilla kehityshankkeilla on ollut heidän mukaansa suuri merkitys yrityksen kehittämisessä.

– Kaikkiaan olemme olleet mukana yli kymmenessä kehityshankkeessa Järviseudun, Kuusiokuntien ja maakunnan alueella. Hankkeet sitovat aikaa, mutta niiden kautta on saatu paljon tietoa, asiantuntijoiden apua ja kumppanuuksia. Ilman kumppaneita ja aktiivista osallistumista kehityshankkeisiin ei oltaisi tässä, he summaavat.

JPYP:n lisäksi tärkeitä kumppaneita ovat muun muassa Sedu, Seamk, Metsäkeskus ja toiset alan yritykset. Oppilaitosten kautta on löytynyt muun muassa opiskelijoita kiireavuksi. Mahlapuolella arvokas yhteistyökumppani on Punaisen Tuvan Viinitila.

– Yritysten yhteistyö ja avoimuus ovat isoja vahvuuksia. Niistä me tykätään. Kaikkea ei pysty yksin tekemään. Kannattaa jakaa ja tarjota asiakkaille yhdessä enemmän.

Näin tekoälyä on tähän mennessä hyödynnetty yrityksessä JPYP:n asiantuntija-avulla:

  • verkkosivujen ja markkinointimateriaalien kielikäännösten ja sisällön selkeyttäminen
  • markkinoinnin suunnittelu ja ideointi
  • markkina-analyysien tekeminen
  • arvolupauksen ja palvelukuvauksien hiominen
  • lisenssiin liittyvän tiedon kokoaminen ja jäsentäminen

Jatkosuunnitelmia:

  • tekoälyn hyödyntäminen osana markkinointia ja palvelukehitystä
  • Nature Paavola on yksi pilottiyrityksistä eRural resilience -hankkeen ensi vuonna alueen yrittäjille järjestämässä koulutuksessa, joka keskittyy tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa
Scroll to Top