Kasvu vaati tehokasta markkinointia

Evijärveläinen perheyritys M&T Laihorinne Oy tunnetaan laadukkaista, suomalaisiin olosuhteisiin kehitetyistä  PVC- eli pressuhalleistaan ja -katoksistaan sekä ovijärjestelmistään. Tuotteet tunnetaan markkinoilla nimillä M&T Farm´s ja Finn-Cover.

Teräsrakenteiden ja pvc-katteiden valmistuksesta vastaavat pitkäaikaiset alihankkijat, alojensa erikoisosaajat. Hallit myydään käyttökuntoon asennettuina. Yritys työllistää neljä halliasentajaa.

Kun Mika ja Taina Laihorinne perustivat yrityksen 17 vuotta sitten, ajatuksena oli vahvistaa viljelytilan kannattavuutta liitännäiselinkeinolla. Sukutilaa onkin laajennettu voimakkaasti muun yritystoiminnan ohessa.

Kaikki viisi lasta ovat yrityksen osakkaita ja tuovat oman päivätyönsä ohella mukaan monipuolista osaamista.

Kaarihalleista suuriin halleihin

Muutama vuosi sitten yrityksessä tehtiin kasvuun tähtäävä kurssimuutos. Kohderyhmänä olivat siihen saakka olleet maatilat. Nyt katseet suunnattiin teollisuuteen ja kauppaan.

– Maataloudessa ei ollut näköpiirissä mahdollisuuksia liiketoiminnan kasvattamiseen, teollisuudessa taas markkinaa riittää, kertoo Mika Laihorinne.

Uusi asiakassegmentti tarkoitti uusien tuotteiden kehittämistä.

– Aiemmat kaarihallimme olivat kooltaan suurimmillaan 200-neliöisiä. Nyt tarjoamme useamman tuhannen neliön laajarunkoisia, teräsristikkorakenteisia ja harjakattoisia halleja.

Uutena tuotteena mukaan ovat tulleet pressukatokset. Etenkin niiden kysyntä on ollut kovaa. Suurin tähän mennessä toimitettu katos on 65-metrinen. Oma nimikkohallinsa on muun muassa Scanialla.

Ensimmäinen laajarunkoinen halli tehtiin Lantmännen Agrolle Riihimäelle.
Ensimmäinen laajarunkoinen halli tehtiin Lantmännen Agrolle Riihimäelle.
M&T-Laihorinne scaniahalli
Kestävä teräsrunko ja laadukas PVC-kangas takaavat pitkäikäisen ja lumen kestävän rakenteen.

Some on ylivertainen

Hyppy pienehköistä kaarihalleista suurten hallien toimittamiseen on onnistunut hyvin ja nopeasti. Siihen on päästy Laihorinteen mukaan kovalla markkinointityöllä.

Avainasemassa ovat olleet somekanavat Instagram, LinkedIn ja Facebook sekä verkkosivunäkyvyys eli hakukoneoptimointi. Lisäksi alettiin tehdä uutiskirjettä, joka lähtee säännöllisesti kaikille tarjouspyynnön tehneille.

Verkkosivuista vastaa media-alan yritystä pyörittävä poika Topias Laihorinne. Markkinointikampanjaa tuli pyörittämään tytär Hilla Perämäki, joka irrottautui vuodeksi päätyöstään Marimekon myymälän vetäjänä Seinäjoella.

Tehokas markkinointi toi tarjouspyyntöjä ruuhkaksi asti.

– Some on tänä päivänä ylivertainen markkinointikeino. Ensiarvoisen tärkeää on myös nousta kärkeen hakukoneissa, Laihorinne summaa.

JPYP:n kautta Alihankintamessuille

Somen ja verkkosivujen lisäksi Laihorinne painottaa messuilla näkymisen tärkeyttä. Asiakkaiden on päästävä tapaamaan nokikkain ja esittämään kysymyksensä.

– Viime syksynä osallistuimme Alihankintamessuille JPYP:n yhteisosastolla. Se on tärkeä paikka, sillä siellä ovat käytännössä kaikki potentiaaliset asiakkaamme. Ilman JPYP:tä ei messuille olisi päässyt, sillä kaikki messupaikat ovat varattuja vuodesta toiseen.

Laihorinne kiittelee yhteisosaston erittäin hyvää sijaintia.

Muut Pohjoismaat kiikarissa

Markkinointikampanjan tulokset nähdään lopullisesti tänä ja seuraavana kesänä – näissä hankinnoissa kun on yleensä muutaman vuoden sykli.

Kasvua haetaan jatkossa myös muista Pohjoismaista. Parhaillaan on tekeillä markkinointiselvitys Ruotsiin. Siihen hyödynnetään Aisaparin rahoitusta.

Suomen markkinoilla evijärveläisyrityksen kilpailijoita on suuret, vanhat ja vakaat toimijat.

– Meidän valttejamme ovat nopea toimitus ja joustavuus. Lähes kaikki hallimme valmistetaan asiakkaan mittojen mukaan. Myös hinnoissa pieni yritys pystyy haastamaan isommat. Kiilaa pyritään lyömään jatkossa lisäksi uusilla ideoilla, jotka ovat kehitteillä. 

Markkinoita sotkevat Laihorinteen mukaan “Kiinan hallit”.

– Niitä ei ole suomalaisille lumikuormille kehitetty, mutta silti niitä valitettavasti hankitaan jopa eläinsuojiksi.

Otolliseen aikaan

Aika teollisuussektorille suuntaamiseen on ollut Laihorinteen mukaan otollinen.

– Pressuhallit ja –katokset yleistyvät teollisuudessa kustannustehokkuuden sekä nopean ja helpon pystytyksen takia. Pressuhalli on tarvittaessa siirrettävissä tai vaikka myytävissä ja sen voi hankkia myös leasingillä.

Toukokuulle on suunnitteilla työ- ja hallinäytös Evijärvelle. Mukana ovat yhteistyökumppanit, muun muassa jälleenmyyjä Lantmännen Agro.

Scroll to Top