Uutiset

Minna Palomäki osti yrityksen, joka ratkaisi aikanaan hänen ammatinvalintansa
Kun soinilainen optikko Minna Palomäki sai puhelun Marita Lampelalta ja kuuli tämän asian, ei hänen tarvinnut juuri vastausta miettiä. Että
Terhi Lehtonen toteutti haaveensa yrittäjyydestä, kun pandemia pakotti tauolle työstä
Kun korona rysähti päälle, tuli vaasalaisen erikoishammasteknikko Terhi Lehtosen työpaikalla hiljaista. Lomautus oli väistämättä edessä. Päivässä oli yhtäkkiä tyhjiä tunteja.

Olemme uudistaneet verkkosivumme!
Toiveenamme uudistuksessa oli erityisesti parantaa palveluiden löytyvyyttä ja tiedon haun sujuvuutta. Nyt esimerkiksi palaveriin yritysneuvojan kanssa voi varata sähköisesti. Samalla
Kustannustuen neljäs hakukierros on alkanut
Kustannustuen neljännen kierroksen haku on auennut! Haku päättyy 30.9. Mikäli tulosi ovat laskeneet merkittävästi COVID-19 pandemian vuoksi, selvitä mahdollisuutesi kustannustuen
JPYP hakee kahta projektipäällikköä
Projektipäällikkö tukemaan pienyrittäjien liiketoimintaa uudessa normaalissa Liiketoimintaa uudessa normaalissa -hankkeella haluamme parantaa pienyrittäjien kykyä suunnitella yrityksen tulevaisuutta ja valmiutta reagoida muutoksiin. Lisäksi
JPYP:n vuosikertomus 2020 on julkaistu
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n vuosikertomus 2020 on julkaistu. Tänä vuonna julkaisu toteutettiin kokonaan sähköisessä muodossa ja sen visuaalisesta ilmeestä vastasi Mainostoimisto