Yritysten idearinkien ilmoittautuminen on avautunut

Keväällä 2021 pilotoimme ”Yritysryhmät”- konseptia kahdella yritysryhmällä, joihin osallistui yhteensä seitsemän yritystä. Pilottikokeilu sai osallistuneilta yrittäjiltä kiitosta osakseen, ja konkreettisia toimia lähdettiin suorittamaan heti useammassa yrityksessä. Jatkona kokeilulle päätimme heti, että haluamme kehittää yritysryhmät- konseptia syksyä 2021 ajatellen.

Näin syntyi ”Yritysten idearinki”, jossa tavoitteena on nimenomaan kehittää jokin uusia idea joko havaittuun haasteeseen tai muuhun kehitystarpeeseen. Tällaisella täsmäiskulla pyrimme siihen, että idearingeissä keskitytään olennaiseen ongelmaan ja tarpeeseen, sekä siihen soveltuvan ratkaisun kehittämiseen. Apuna idean jalostamisessa ovat sekä toiset yrittäjät, kahden eri organisaation (JPYP ja SeAMK) sparraajat, sekä idean kehitykseen soveltuva menetelmä.

Muutoksena kevääseen pyrimme järjestämään idearingit mahdollisimman paljon paikanpäällä – lähellä kyseiseen rinkiin osallistuvia yrittäjiä. Kussakin ringissä on 3-4 yrittäjää, jolla mahdollistamme kaikille soveltuvat aikataulut ja sijainnin. Tarpeen tullen voi tapaamisia järjestää myös etänä. Lisäksi käytämme fyysisiä ns. työkirjoja, johon yrittäjät voivat kirjata syntyneitä ajatuksia ja jatkojalostaa niitä tapaamiskertojen aikana.

Idearinkiin ovat tervetulleita kaikki yksinyrittäjistä keskikokoiseen yritykseen. Minkäänlaista kehitysideaa ei tullessa tarvitse olla – kunhan on ajatus siitä, että haluaa lähteä kehittämään jotain osaa yrityksestään!

Lue lisää yritysten idearingistä tästä linkistä ja ilmoittaudu mukaan!

Scroll to Top