Omistajanvaihdos – joukkuelaji alueen elinvoiman ylläpitämiseksi

Lähivuosina suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään yhä useampi yritys etsii jatkajaa toiminnalleen. Se, että alueella saadaan toteutumaan onnistuneita omistajanvaihdoksia, on yksi merkittävä tekijä alueen elinvoiman ylläpitämisessä.

Omistajanvaihdokset ovat alueelle myös iso mahdollisuus, sillä yli 70 % omistajanvaihdoksen tehneistä yrityksistä kasvattaa liiketoimintaansa kaupan teon jälkeen eli omistajanvaihdokset toimivat hyvänä kasvun moottorina.

Omistajanvaihdokset ovat usein monitahoisia prosesseja, niiden onnistuminen ei ole koskaan vain yksittäisen toimijan käsissä, vaan se edellyttää useiden osapuolten yhteen hiileen puhaltamista. Mukaan tarvitaan ostajia, myyjiä, tilitoimistoja, asiantuntijoita, julkisia ja yksityisiä rahoittajia, tukiorganisaatioita, sitoutuneita työntekijöitä, jne.

Usein myös onnistuakseen osapuolilta vaaditaan joustavuutta sekä asioiden yhteensovittamisessa puolitiehen vastaan tuloa ja ratkaisujen etsimistä parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi kaikkien osapuolten osalta. Omistajanvaihdoksissa konkretisoituu hienolla tavalla yhteistyön merkitys.

Jokainen onnistunut omistajanvaihdos ei tarkoita hyvää vain yksittäiselle yritykselle, vaan koko alueen elinvoimalle – työpaikkoina, palveluina, verotuloina, elinvoimana, ja nämä asiat koskettavat meistä jokaista jollain tavalla. Yksi joukkue, yksi yhteinen tavoite – elinvoimainen Etelä-Pohjanmaa.

Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Marika Paavola
marika.paavola(at)jpyp.fi
040 8240058
Yrityskaupat käyntiin -hanke (J10381 , R-01004)

Scroll to Top