Kasvanut kaluston myynti ja rakentaminen ovat vauhdittaneet KM-Rahdin investointeja.

Valkonuppinen, kiiltäväkylkinen rekka seisoo soinilaisen KM-Rahti Oy:n pihassa odottamassa enää viimeistä työvaihetta, katsastusasemalla käyntiä. Sen jälkeen auto on valmis luovutettavaksi asiakkaalle ja tien päälle.
Alusta on haettu käytettynä Norjasta, ja siihen on rakennettu asiakkaan toiveiden mukainen päällirakenne. Tähänkin autoon tuli hydraulisesti taittuva lokinsiipikapelli eli rakenne, jossa kuormakorin koko kylki ja katto aukeavat ylös muutamassa sekunnissa, yhdellä vivun liikautuksella.
– Se säästää paljon aikaa ja vaivaa lastauksessa. Samalla kuormatilan koko korkeus saadaan tehokkaasti käyttöön, sanoo perheyrityksen toimitusjohtaja Rauli Myllymäki.
KM-Rahti tunnetaankin erityisesti lokinsiipikapellirakenteiden osaamisesta sekä kokonaispalvelusta, jossa käytetty auto räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Auton voi hankkia valmiiksi rakennettuna, maalattuna ja varusteltuna aina erikoisvaloja myöten.

Kysyntä synnytti uusia palveluita
KM-Rahti on 36-vuotias perheyritys. Rahtipalvelut lähtivät kasvuun Kohiwoodin tarpeesta ja sen rinnalla. Kohiwoodin sahatavarakuljetukset ovat edelleen keskeisessä roolissa, ja toimipaikkakin on ollut jo pitkään sen naapuritontilla.
Asiakaskunta on kuitenkin laajentunut ympäri Suomen. Tien päällä on kovimpina sesonkeina 15 autoa.
Sekä kaluston myynti että päällirakenteiden valmistus saivat alkunsa omista tarpeista.
– Ensimmäinen hakureissu tehtiin Norjaan, kun etsimme itsellemme uutta kuorma-autoa. Sitten muut kuljetusyrittäjät alkoivat kysellä, löytyisikö autoja heidänkin tarpeisiinsa, kuvaa Rauli Myllymäki.
Samaan aikaan perustaja Kalervo Myllymäen omiin autoihinsa rakentamat lokinsiipikapellit herättivät kiinnostusta lastauspaikoilla.
– Muut kävivät katsomassa, että mikä systeemi tuo on ja voisiko sellaisen tehdä heidänkin autoihinsa.
Kalustoa tuodaan pääasiassa Pohjoismaista.

Miljoona euroa uusiin tiloihin
Kasvanut kalustonrakennuspuoli on näkynyt KM-Rahdin tontilla vilkkaana hallirakentamisena. Tilantarve on johtanut viime vuosina investoinnista toiseen. Kaikkiaan tällä vuosikymmenellä on investoitu noin miljoonalla eurolla.
– Alkujaan meillä oli tässä vain yksi halli, jossa huollettiin omat autot ja rakennettiin asiakkaiden autoja. Sitten oltiinkin sellaisessa tilanteessa, että omien autojen huollot oli tehtävä ulkona viikonloppuisin, kun halli ja kalenteri olivat täynnä asiakastöitä.
Kuutisen vuotta sitten rakennettiin tuotantohalli asiakastöitä varten. Sen jälkeen ovat nousseet pesuhalli, maalaamo ja hiekkapuhalluskatos.
Investointitukea on saatu kolmeen isompaan hankkeeseen. Myllymäki kertoo tukimaailman auenneen JPYP:n avulla.
– Ensimmäisen investointituen hakemisessa JPYP oli ratkaisevassa roolissa. Saimme lähes kädestä pitäen opastusta tukihakemuksen tekemiseen. Ilman sitä apua tuet olisivat voineet jäädä kokonaan hakematta. Näiden neuvojen pohjalta kirjanpitäjämme on tehnyt myöhemmät tukihakemukset.
Seuraavaksi talvivarastointitilaa asiakkaille
Investoinnit ovat osuneet kuljetusalalle haastavaan aikaan, mutta yrityksessä uskotaan vahvasti tulevaisuuteen. Markkinoilla on viime kuukausina näkynyt Myllymäen mukaan selkeitä piristymisen merkkejä.
– Viimeisen parin kuukauden aikana kauppa on käynyt paremmin kuin pitkään aikaan. Kyllä me uskomme, että täällä pärjäillään jatkossakin.
Seuraavaksi investoidaan pressuhalliin, joka tulee tarjoamaan vuokratilaa erilaisen kaluston varastointiin. Tämänkin hankkeen taustalla on asiakkailta tullut kysyntä.
– Tavoitteena on rakentaa vielä ennen talvea.
Joustavuus kilpailuvaltti
Asiakkaiden kuunteleminen on yrityksessä avainsana.
– Haluamme palvella hyvin ja joustavasti. Jos asiakkaalla on kiire saada auto töihin, pyrimme ottamaan työn johonkin väliin niin, että se valmistuu mahdollisimman nopeasti.
Toimitusjohtajan työnkuvaan kuuluu muun muassa käytettyjen autojen etsiminen ja markkinoiden seuraaminen. Isona apuna ovat vuosien myötä maailmalle syntyneet kontaktit.
Tien päällä liikkuessa katse bongaa usein tuttuja autoja: onhan niitä ehditty vuosien varrella rakentaa satoja.
– Kyllä sitä jokaisen täältä lähteneen auton tunnistaa ja muistaa.
KM-Rahti Oy
- sai alkunsa maansiirtotöistä vuonna 1990 ja siirtyi pian kuljetusalaan
- 26 työntekijää
- omistajina ovat sisarukset Rauli Myllymäki, Terho Myllymäki ja Riikka Pokela sekä perustajat Kalervo ja Mirjam Myllymäki
- nyt mukana jo kolmattakin sukupolvea.