Parin viime vuoden aikana on julkiseen keskusteluun noussut yritysvastuullisuus. Isot yritykset ovat tuoneet julkisuuteen omia kannanottojaan liittyen esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja ympäristöasioihin. Yritykset ovat lahjoittaneet rahaa tai osallistuneet muutoin yhteiskuntavastuutaan kantaen. Onko vastuullisuus sitten vain isojen ja globaaleilla markkinoilla toimivien yritysten asia, jolla he kiillottavat omaa kilpeään asiakkaidensa edessä? Ei tokikaan, myös pienet yritykset sekä yksinyrittäjät ovat vastuullisia liiketoiminnassaan.
Yritysvastuullisuus koostuu kolmesta eri vastuullisuuden osa-alueesta. Nämä osa-alueet ovat taloudellinen vastuu, sosiaalinen vastuu ja ekologinen vastuu. Lyhyesti: yrityksen täytyy tehdä tulosta, huolehtia työntekijöistään, omistajistaan ja asiakkaistaan sekä toimia siten, että ympäristölle ei aiheudu vahinkoa. Tähänhän kaikki yritykset jo pyrkivät! Mitä uutta tässä vastuullisuudessa sitten on? Pureudutaan vähän syvemmälle.
Vastuullisuus alkaa siitä missä lain vaatimukset täyttyvät. Vastuullisuus on siis toimimista lain mukaan ja vielä sen yli. Se on siis jotain ekstraa. Yritys ei voi viestiä olevansa vastuullinen, jos se täyttää lain minimivaatimukset, sehän täytyy jo kaikkien tehdä.
Vastuullisuus lähtee arjen teoista ja perustuu yrityksen arvoihin. Vastuullisuus ei ole mitään erillistä päälle liimattua osaa yrityksen toiminnassa eikä se ole vain suunnitelma paperilla. Vastuullisuus on jokapäiväistä tekemistä ja siitä pitää viestiä asiakkaille, sidosryhmille ja vaikka rahoittajalle. Pankit nimittäin tarkastelevat yrityksen vastuullisuutta tehdessään riskiarviointia ja rahoituspäätöksiä. Yritysten on myös syytä huomata, että kuluttajien kiinnostus tuotteiden ja palveluiden vastuulliseen tuotantoon on kasvanut. Nykypäivän globaalissa taloudessa tunteita herättävä epäeettinen toiminta voi kaataa yrityksen hetkessä. Menestyksen kannalta onkin järkevää luoda vastuullisuudesta yritykselle kilpailuetu.
Vastuullisuuspohdinnat voi omassa yrityksessä aloittaa miettimällä muutamia kysymyksiä. Mitkä ovat meidän yrityksemme arvot, jotka ohjaavat toimintaamme ja näkyvät valinnoissamme? Olemmeko olemassa auttaaksemme asiakasta vai vain myydäksemme ja hyötyäksemme itse? Näihin kahteen kysymykseen vastaamalla löytyy pohja, jonka päälle vastuullisuutta on hyvä rakentaa pala kerrallaan. Apuja ja neuvoja yrityksen vastuullisuustyöhön saat myös Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun asiantuntijoilta.
Vuokko Kraatarin kirjoitus on julkaistu Järviseudun Sanomissa 21.9.2022