Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu

Uutiset

Verkkokauppakoulutus keräsi runsaasti yrittäjiä paikalle


25.09.

 

Verkkokauppa teemana puhuttelee yrittäjiä. Koronatilanne on kiihdyttänyt verkkokaupan kasvua Suomessa ennätysvauhtia ja näyttää, että digimurros kaupankäynnissä on tullut jäädäkseen. 

 

Vastatakseen kasvavaan osaamisen kehittämisen tarpeeseen Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy järjesti Alajärven Punaisen Tuvan Viinituvalla 22.9 verkkokauppakoulutuksen. Koulutus oli osana Etelä-Pohjanmaan Liiton rahoittamaa “yritystoiminnan kehittäminen poikkeustilanteessa”- hanketta. Koulutukseen saapui 40 henkilöä, joka oli myös maksimi osallistujamäärä.  

 

 Valtteri Lindholm on yksi Suomen tunnetuimmista verkkokauppiaista. Hän tunnetaan erityisesti Varustelekan perustajana, joka on Suomen ja Euroopan suurimpia armeijatavaraa myyviä erikoisliikkeitä. Lindholm jakoi koulutuksessa yrittäjille kokemuksiaan verkkokauppiaana toimimisesta sekä avaimia onnistumiseen

 

Lindholm avasi koulutuksen esittämällä, että kaikilla firmoilla tulisi olla verkkokauppa, ja että “verkkokauppa tekee hyvää kivijalalle, vaikka lopputuloksena yhtään pakettia ei lähetettäisi".  Verkkokauppa ei koske ainoastaan tuotteita myyviä yrityksiä, vaan myös palvelut tulisi olla hinnoiteltuna verkkosivuilla, josta ne voisi varata ja ostaa. Helppo asiakaspalvelu digitaalisissa kanavissa on Lindholmin mukaan avain liiketoiminnan kasvuun. 

 

Verkkomyynti nähdään kasvavana potentiaalina, vaikkakin haasteena monelle yrittäjälle 

 

Yksi paikalla olleista yrittäjistä oli vimpeliläinen Teija Uitto-Kohonen, joka antaa koulutukselle kiitettävän arvosanan: “on hyvä välillä vähän provosoida ja ravistellakin”.  Uitto-Kohosen kotiinviemisiä koulutuksesta on erityisesti se, että “verkkokaupan perustamiseen kannattaa käyttää aikaa ja resursseja, tehdä siitä kerralla hyvä ja toimiva. Vaikka verkkokaupan ulkonäöllä ei ole suurta merkitystä, verkkokaupan tuotteet tulee olla tuotteistettuja, kuvattuja ja kuvailtuja”.  

 

Samalla Uitto-Kohonen nostaa esille verkkomyynnin haasteellisuuden palvelualalla, etenkin kun käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset. Hän kuitenkin uskoo, että nettiajanvaraus tulee Järviseudulla lisääntymään palvelupuolella, kuten esimerkiksi parturi-kampaajilla ja hierojilla. “Palvelualalla verkkokauppa lisää myös potentiaalia laajentaa tuotevalikoimaa ja tähän mahdollisuuteen moni palvelualan yrittäjä varmasti tarttuu”, kommentoi Uitto-Kohonen.   

 

Sekä verkkokauppakoulutus että digimarkkinoinnin koulutussarja on mahdollista katsoa jälkikäteen videotallenteiden kautta. Saadakseen materiaalit käyttöönsä, yrittäjät voivat olla yhteydessä JPYP:n projektipäällikkö Anniina Heikkilään. 

 

Yhteystiedot: 

anniina.heikkila@jpyp.fi

040 670 4619


Takaisin uutisiin

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito