Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu

Uutiset

Kustannustukea myönnetty toisessa kierroksessa vain kolmasosa ensimmäiseen kierrokseen verrattuna


15.02.

Kokosimme yhteen kaikki vuonna 2020 myönnetyt tuet, sekä kustannustuen toisen kierroksen 16.2.2021 mennessä myönnetyt tuet, jotka on esitetty alla olevassa kuvaajassa. 

 

Kaiken kaikkiaan tukea on myönnetty noin 3,75 miljoonaa euroa Järvi-Pohjanmaalle, josta Business Finlandin kehitysrahoitus on suurin yksittäinen tukimuoto (45 %). Monet Ely- keskuksen ja Business Finlandin rahoittamat kehityshankkeet ovat edelleen käynnissä, ja JPYP kehottaakin yrittäjiä olemaan yhteydessä yritysneuvojiimme maksatuksen tullessa ajankohtaiseksi. 

 

Valtiokonttori avasi joulukuussa kustannustuelle toisen hakukierroksen, jossa vertailukautena oli kesä-lokakuu. Vertailukausi ei kuitenkaan ollut monille yrittäjille suotuisa, sillä kesällä rajoituksia ei juurikaan ollut, ja monet yritykset pystyivät toimimaan normaalisti. Tämän vuoksi toisessa hakukierroksessa monen yrityksen kriteeri liikevaihdon pudotuksesta vertailukautena ei toteutunut, ja tukea on myönnetty vain kolmasosa edelliseen vertailukauteen (maalis-kesäkuu) verrattuna. Jotta tukea olisi voinut saada, liikevaihdon olisi täytynyt laskea vähintään 30 prosenttia vertailukautena vuosien 2019 ja 2020 välillä. Alla kuvaajassa tarkat luvut kunnittain 1. ja 2. hakukierroksella. 

 

 

 

Toisen hakukierroksen hakuaika päättyy 26.2. Tukea voi hakea Valtiokonttorin sivuilta. Kolmas hakukierros on kuitenkin jo hallituksen valmistelussa, jossa vertailukautena tulisi olemaan marras-tammikuu. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa, tulevatko kriteerit muuttumaan, tai millon haku avautuisi. Tämän lisäksi toinen hakukierros yksinyrittäjäntukeen on valmistelussa, mutta sen aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa. 

 

JPYP tiedottaa yrittäjille aina uusien tukimuotojen tullessa hakuun. 

 

 


Takaisin uutisiin

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito